Mielipide: Kyle Shanahan oli viime vuoden MVP, ei Matt Ryan

Pro32-jenkkisivusto nosti esiin varsin mielenkiintoisia faktoja viime vuoden Atlanta Falconsista verrattuna tämän vuoden versioon. Viime kaudella liigaa täysin dominoinut hyökkäys teki lähes 34 pistettä ottelua kohti, kun tällä kaudella lukema on tippunut käsittämättömän paljon 21,3 pisteeseen.

Joukkueella on edelleen riveissään viime kauden MVP, pelinrakentaja Matt Ryan, minkä lisäksi Devonta Freeman sekä Julio Jones tähdittävät joukkueen juoksu- ja kiinniotto-osastoa viime kauden tapaan. Se, mitä Falconsilta puuttuu, on viime kauden hyökkäyksen koordinaattori Kyle Shanahan. 49ersin päävalmentajaksi siirtyneen Shanahanin myötä Falconsin hyökkäyksestä on kuitenkin tällä kaudella kadonnut mielikuvituksellisuus.

Viime kaudella 11-5-runkosarjan pelannut ja todella lähellä liigan mestaruutta lopulta päässyt Falcons on tällä hetkellä rekordissa 3-3, lisäksi sillä on alla jo kolme peräkkäistä tappiota. Super Bowl -uusintakohtaamisessa Patriotsia vastaan Falcons-hyökkäys onnistui tekemään vain yhden TD:n liigan heikoimpien joukkoon rankattua Patriots-puolustusta vastaan häviten ottelun selvästi 7-23.

Siinä missä pelinrakentaja Matt Ryan heitti viime vuoden runkosarjassa 4944 jaardia, 38 TD:tä ja seitsemän syötönkatkoa, on tämän kauden saldo kuuden ottelun jälkeen 7 TD:tä ja 6 syötönkatkoa. Keskimääräiset heittojaardit ovat tippuneet 30 jaardilla per ottelu samaan aikaan kun passer rating on romahtanut 117,1:stä lukemaan 89,3. Megatähti Julio Jones onnistui puolestaan tekemään vasta kauden ensimmäisen TD:nsä Patriotsia vastaan voiton jo ratkettua kotijoukkueelle. Mitä tämä kertoo nykyisestä Falcons-hyökkäyksestÄ?

Uuden OC Steve Sarkisianin pelikirjasta puuttuu luovuus. Myös liigan eliittiin kuuluvat tähtipelaajat tarvitsevat tällä tasolla hyvän pelikirjan loistaakseen. Toisaalta hyvällä pelikirjalla keskinkertaisemmallakin pelaajalla on mahdollisuus näyttää paremmalta mitä tämä todellisuudessa onkaan. Ja tietysti päinvastoin – hyvä koordinaattori tarvitsee tarpeeksi hyvät pelaajat toteuttamaan pelikutsujaan. Kyle Shanahanin alku 49ersissa ilman tähtipelinrakentajaa, -keskushyökkääjää ja -laitahyökkääjää on ollut sekin hieman erilainen viime kauteen verrattuna 49ersin hävittyä kaikki seitsemän peliään, joskin yleensä todella niukalla marginaalilla.

Kirjoituksen otsikko on ehkä provosoiva, mutta silti on pakko kysyä tekikö Shanahanin pelikirja todellakin lähes kahden TD:n eron per ottelu tämän ja viime kauden välillä?

Lue myös: Martavis Bryantin lähtö Steelersistä lähenee? Avautui jälleen tilanteestaan seurassa

Kaipaatko ajanvietettä? Ota suunnaksi Suomen paras casino ja nappaa pelaamiseen parhaat bonukset!

Suomi Casino tarjoaa parhaat pelielämykset ja puitteet.