NFL:n kahdeksas peliviikko – sunnuntain ennakkokatsaus

Kahdeksas peliviikko NFL-runkosarjasta alkoi Baltimore Ravensin 40-0-murskajaisilla Miami Dolphinsia vastaan Thursday Night Footballissa. Talviaikaan siirtymisen myötä sunnuntain ottelut alkavat puolestaan tuntia aiemmin Suomen aikaa ja vauhtiin päästäänkin jo klo 15.30 käynnistyvällä Lontoon ottelulla Cleveland Browns – Minnesota Vikings. Bye weekiä tällä viikolla viettävät Arizona, Green Bay, Jacksonville, Los Angeles Rams, New York Giants sekä Tennessee. Seuraavassa katsaus sunnuntain kierrokseen.

Cleveland Browns – Minnesota Vikings

Lontoon ottelut ovat olleet tällä kaudella äärimmäisen epätasaisia, joten pr-mielessä Euroopan valloitus on tämän kauden osalta mennyt NFL:ltä melko lailla penkin alle. Varsinaista jännitysnäytelmää on tuskin odotettavissa tälläkään kertaa, ellei sitten matkustus ja aikaero ole sotkenut täysin Vikingsin pelimerkkejä. Brownsin ja koko liigan ykkösvaraus, tulokas DE Myles Garrett on jälleen sivussa, tällä kertaa aivotärähdyksen vuoksi. Tulokas-QB DeShone Kizer on Brownsin pelinrakentaja-arvonnan tämän viikon voittaja ja saa aloittaa Vikingsia vastaan, jolta on edelleen sivussa ykkös-QB Sam Bradford. Se ei kuitenkaan ole menoa haitannut, vaan yksin NFC Northin kärkeen viime viikolla 5-2-rekordilla siirtynyt Vikings on voittanut kakkos-QB Case Keenumin johdolla – tai tästä huolimatta – jo kolme peräkkäistä otteluaan. Vikingsin WR Stefon Diggsin pelaaminen ottelussa on hieman epävarmaa, joskaan ottelun voittajan kannalta tällä ei ole merkitystä. Mikäli Vikings pelaa Lontoossa edes lähellä omaa tasoaan, nähdään Lontoossa jälleen yksi ylikävely lisää.

Klo 19.00:

Buffalo Bills – Oakland Raiders

Ilman pelikieltoista RB Marshawn Lynchiä tällä viikolla pelaava Raiders pääsi vihdoin takaisin voittokantaan viime kierroksella, kun 417 heittojaardia kerännyt QB Derek Carr johdatti Raidersin 31-30-voittoon kauden sensaatiojoukkue Kansas Citystä. Lynchin poissaollessa Carrin heittokäsi on vielä ratkaisevammassa asemassa Raidersin voiton kannalta. Billsiltä puuttuu tärkeä CB EJ Gaines, mikä ei lupaa hyvää kotijoukkueelle Carrin pysäyttämisen suhteen. Koko alkukauden täysin yössä ollut Raidersin ykkös-WR Amari Cooper pääsi viime viikolla vihdoin sille tasolle, mitä mieheltä odotetaan. Jos Cooper jatkaa tällä viikolla samalla tasolla, tulee Billsin puolustukselle hikinen ilta.

Kaikki kauden neljä kotiotteluaan voittaneen kotijoukkueen voittomahdollisuuksien kannalta tärkein yksittäin pelaaja on RB LeSean McCoy, joka pelasi viime viikolla loistavan ottelun ja Raidersin heikon juoksupuolustuksen onkin ennen kaikkea keksittävä keinot Billsin juoksuhyökkäyksen pysäyttämiseksi. Kotijoukkueen heittohyökkäys sen sijaan on todella heppoinen ja McCoy onkin ollut selvästi työllistetyin pelaaja myös pallon kiinniottajana! Martavis Bryantin siirto Steelersistä Billsiin tuntuisikin tällä hetkellä järkevältä ratkaisulta kaikkien osapuolten kannalta.

Cincinnati Bengals – Indianapolis Colts

Vierasjoukkue Colts lähtee otteluun vaikeista lähtökohdista – kaksi ottelua voittanut Colts kun on onnistunut kaatamaan ainoastaan molemmat liigan 0-7-joukkueet Brownsin ja 49ersin. Pistesuhde viidessä tappio-ottelussa sen sijaan on järkyttävä 62-171. Viime viikolla 10 kertaa säkitetty QB Jacoby Brissett ei pääse helpolla tälläkään kertaa. Coltsin ykkös-WR T.Y. Hilton puolestaan on merkkauttanut viidessä tappiopelissä yhteensä 182 jaardia ilman TD:tä. Voitto-otteluissa Brownsia ja 49ersiä vastaan miehen tehot olivat puolestaan 153 ja 177 jaardia! Colts kaipaisi tasaisuutta parhaillaan ilmiömäisiin otteisiin kykynevältä ykköstargetiltaan.

Bengals romahti viime viikolla Steelersin vieraana, mutta tällä viikolla sillä on hyvä sauma palata takaisin voittokantaan 31,7 pistettä per ottelu päästäneen Colts-puolustuksen kustannuksella. Andy Dalton ja A.J. Green yhdessä kentälle palaavan todella nopean tulokas-WR John Rossin kanssa saattavatkin tehdä todella rumaa jälkeä heppoisen Colts-puolustuksen kustannuksella.

New England Patriots – Los Angeles Chargers

Alkukaudesta neljä niukkaa tappiota putkeen kokenut Chargers on yksi liigan kovakuntoisimmista joukkueista tällä hetkellä sen voitettua nyt kolme ottelua peräkkäin. Vieraiden pahaksi onneksi myös Patriots on pääsemässä pikkuhiljaa vauhtiin. Kolme viimeistä otteluaan voittanut Patriots on Tom Bradyn vuonna 2001 alkaneella aikakaudella ollut säännöllisesti todella timanttisessa iskussa lokakuusta lähtien, ja sen tilastot ovatkin lokakuu-loppukausi-otannolla todella kovat: 162 voittoa ja vain 46 tappiota (voitto-% 77,9).

Tom Brady ja Philip Rivers ovat kohdanneet liigassa kuudesti, ja joka kerta Brady on poistunut kentältä voittajana. Pats-puolustus alkoi viime viikon Falcons-voitossa näyttää ensimmäistä kertaa tällä kaudella siltä, että sillä on kyky pysäyttää myös nimekkäämmät hyökkäykset. Tukimies Dont’a Hightowerin kauden päättänyt loukkaantuminen tulikin siksi todella harmilliseen paikkaan Patriotsin kannalta. Patriots D pelaa huomattavasti paremmin silloin, kun sen puolustuksen johtaja on kentällä. Hightowerin loukkantuminen saattaakin käydä Patriotsille vielä kalliiksi. Viihdyttävää hyökkäysjuhlaa luvassa Gillette Stadiumilla.

New Orleans Saints – Chicago Bears

Viime viikolla Panthersin kaatanut Bears hankki aiemmin viikolla Chargersissa pieneen rooliin jääneen WR Dontrelle Inmanin vahvistamaan loukkaantumisten riivaamaa kiinniotto-osastoaan. Inman ei ole mikään sateentekijä, joskin varmakätinen heittokohde tulokas-QB Mitchell Trubiskylle. Kotijoukkue Saints aloitti kauden kahdella tappiolla, mutta tämän jälkeen joukkue on napannut jo neljä peräkkäistä voittoa. Drew Breesin johtama hyökkäys on monta pykälää Bearsin vastaavaa vaarallisempi, joskin Willie Sneadin ja Michael Thomasin poissaolot tarkoittanevat lisävastuuta keskushyökkääjäkaksikolle Alvin Kamara – Mark Ingram. Bears-puolustus ei ole päästänyt TD:tä kahdessa edellisessä ottelussaan ja melkeinpä samaa vaadittaisiin voittoon tänäänkin, sen verran heikolta varsinkin joukkueen heittohyökkäys vaikuttaa. Bearsin RB Jordan Howardin on pakko ottaa isoja pelejä, mikäli vierasjoukkue aikoo taistella voitosta.

New York Jets – Atlanta Falcons

Falconsissa on tällä hetkellä jotain pahasti pielessä. Sen viime kaudella liigaa dominoinut hyökkäyspeli on vain muisto Falconsin kärsittyä jo kolme peräkkäistä tappiota, kaikki AFC Eastin joukkueille – joihin muuten Jetskin kuuluu. Kyle Shanahanin lähdön myötä Falconsin tehdyt pisteet ovat tipahtaneet 10 pisteellä per ottelu ja kolmantena divisioonassaan oleva atlantalaisseura saa tosissaan taistella paikasta pudotuspeleihin. RB Devonta Freeman on vastannut viimeistelystä tehtyään jo 5 TD:tä tällä kaudella. Kotijoukkue Jetsin mahdollisuudet lepäävät tasapainoisessa hyökkäyspelissä. Ilman supertähtiä kauteen lähtenyt Jets on saanut tulokas Bilal Powellista itselleen varsin uskottavan keskushyökkkääjän. Tällä kaudella peräti seitsemän pallonrähmäystä aiheuttanut vieraiden tukimiestähti Vic Beasley saattaa kuitenkin tuhota Jets-hyökkäyksen lähes yksinään. Joko Falcons-hyökkäykseltä nähdään edes välähdys viime kauden loistokkuudesta?

Philadelphia Eagles – San Francisco 49ers

Eagles siirtyi koko liigan kärkeen vakuuttavalla kotivoitolla Redskinsistä. Varsinkin QB Carson Wentz osoitti olevansa potentiaalinen MVP-ehdokas tällä kaudella, joskin Wentz joutuu tulemaan loppukauden toimeen ilman polvensa ottelussa loukannutta LT Jason Petersiä. Wentzin tilastot ovat olleet huomattavasti korkeammat silloin kun molemmat aloituksen tacklet Peters ja Lane Johnson ovat olleet pelikuntoisia. Petersin poissaollessa Wentzin on yksinkertaisesti tehtävä kaikki hieman nopeammin, joskin miehen liikkuvuus ja oma kyky edetä kentällä juosten antaa miehelle lisäaikaa. 49ersin pelinrakentajan paikan viime viikolla itselleen saanut C.J. Beathard pelasi lupauksia herättäneen avausottelun heittäen 235 jaardia ja juosten itse pallon maaliin kertaalleen 10-40-kotitappiopelissä Cowboysia vastaan. Maalintekokilpailuun Wentziä vastaan tulokkaasta ei silti ole ja ottelu paljastaneekin liigan kärjen ja peräpään eron karulla tavalla.

Tampa Bay Buccaneers – Carolina Panthers

NFC Southin divisioonakamppailussa kohtaavat kaksi tappioputkiin ajautunutta joukkuetta. Kotijoukkue Bucs on kärsinyt jo kolme tappiota putkeen, joten voitto tänään on 2-4-rekordilla kauden aloittaneille merirosvoille kenties ratkaiseva kauden suunnan kannalta. Voitolla se kaventaisi eroa 4-3-rekordin Panthersiin, tappio taas tietäisi lähes varmasti joukkueen putoamista kovan divisioonan pudotuspelitaistelusta. Olkapäävammasta kärsivä QB Jameis Winston heitti viime viikolla 384 jaardia ja 3 TD:tä, mutta tällä viikolla miestä ei ole taaskaan juuri harjoituskentällä näkynyt. Vieraiden QB Cam Newton puolestaan on ollut kuin kotonaan otteluissa Buccaneersia vastaan – yhdeksässä kohtaamisessa mies on juossut tai heittänyt yhteensä 23 TD:tä. Panthers saa takaisin puolustuksen tärkeimmän pelaajansa, kun Luke Kuechly palaa kentälle aivotärähdyksensä jäljiltä.

Klo 22.05:

Seattle Seahawks – Houston Texans

Kierroksen yksi mielenkiintoisimmista otteluista. Legion of Boom toivottaa loistavaa tulokaskautta pelaavan Texans-QB Deshaun Watsonin tervetulleeksi CenturyLink Fieldille, jossa tulokas-QB on juhlinut voittoa viimeksi vuonna 2011, jolloin kyseessä oli Andy Dalton ja Cincinnati Bengals. Jo 15 TD:tä tällä kaudella heittänyt Watson on saanut pelata tällä kaudella jopa neljä ottelua liigan huonoimpiin kuuluvia puolustuksia vastaan. Ainoat todelliset testit ovat olleet Jacksonville sekä Bengals, joita vastaan mies jätettiin yhteensä 227 heittojaardiin. Toisaalta kyseessä olivat myös miehen kaksi ensimmäistä peliä liigassa ja viime kierroksilla nuorukainen on ollut ajoittain ilmiömäinen. Texansin omistaja suututti pelaajansa viikolla vertaamalla tämän kauden kansallislauluprotesteja siihen, että vangit pyörittäisivät vankilaa. Tapaus suututti varsinkin hyökkäyksen megatähti DeAndre Hopkinsin. Miten välikohtaus vaikuttaa Texansin pelaajien työmoraaliin? “Linkin” äänekäs kotiyleisö pyrkii tekemään kaikkensa sekoittaakseen tulokas-QB:n pasmat. Voitolla tästä ottelusta Texans osoittaisi viimeistään olevansa varteenotettava joukkue ilman J.J. Wattia ja Whitney Mercilusta. Seahawks on kaikessa hiljaisuudessa voittanut jo kolme ottelua putkeen ja voitto Texansista nostaisi joukkueen jo 5-2-rekordiin ja tasoihin Ramsin kanssa NFC Westin kärkipaikalle.

Klo 22.25:

Washington Redskins – Dallas Cowboys

NFC Eastin rivalryssä kohtaavat 3-3-rekordissa olevat Redskins ja Cowboys. Eagles taitaa mennä divisioonassa menojaan, mutta kakkospaikka ja mahdollinen paikka Wild Card -kierrokselle ovat pelissä, joten ottelu on siksikin todella tärkeä molemmille joukkueille. Neljä edellistä keskinäistä runkosarjakohtaamista hoidellut Cowboys ja ennen kaikkea sen puolustus oli viimeksi ongelmissa Redskinsin CB Kirk Cousinsin kanssa, joka heitti joukkueiden viime marraskuisessa kohtaamisessa huimat 449 jaardia ja 3 TD:tä. Redskins-hyökkäyksen on pakko onnistua pisteiden teossa hyvällä prosentilla, muuten Cowboys menee viime viikolla komeat 219 kokonaisjaardia edenneen ja kolme TD:tä siinä sivussa viimeistelleen Ezekiel Elliottin johdolla menojaan. Redskins kaipaisi puolustukseensa supertähti-CB Josh Normania ja uusimpien tietojen mukaan mies on mukana Redskinsin kokoonpanossa.

Klo 02.30:

Detroit Lions – Pittsburgh Steelers

Sunday Night Footballissa nähdään illan päättävä huippuottelu Lionsin ja Steelersin välillä. Saako Lions pysäytettyä liigaa niin kiinniotoissa kuin kiinniottojaardeissa johtavan Antonio Brownin sekä kahdessa edellisessä ottelussa molemmissa lähes 200 jaardia keränneen LeVeon Bellin? Kotijoukkueen tukimiesosasto ei varsinaisesti loista heittopuolustuksessaan, mikä saattaa avata ilman Martavis Bryantia pelaavalle Steelers-hyökkäykselle hyvin tilaa kentällä. Miten vieraiden tulokas-WR JuJu Smith-Schuster vastaa kasvavaan vastuuseen? Kotijoukkueen hyökkäyksen ykkösheittokohde Golden Taten pelikunto on arvoitus, mikä lupaa ongelmia Lionsin QB Matthew Staffordille miehen yrittäessä johtaa hyökkäystään heikon linjan takana, vieläpä liigan toiseksi parasta heittopuolustusta vastaan. Tulokkaiden säkitystilaston ykkösmies T.J. Watt tulleekin illan aikana tutuksi Lionsin jättipalkkaiselle pelinrakentajalle. Steelers on sitten nöyryyttävän Jacksonvillelle kärsityn kotitappionsa ottanut vakuuttavat voitot ensin sarjan kärkijoukkue Chiefsistä ja viime viikolla divisioonavastus Bengalsista ja sen peli näyttää tällä hetkellä todella hyvältä. Bye weekiltä palaava kotijoukkue puolestaan on napannut vain yhden voiton neljästä viime ottelustaan ja joukkue tarvitsisi nyt huippujoukkueen voitosta tulevaa itseluottamusbuustia loppukauttaan ajatellen.

Kaipaatko ajanvietettä? Ota suunnaksi Suomen paras casino ja nappaa pelaamiseen parhaat bonukset!

Suomi Casino tarjoaa parhaat pelielämykset ja puitteet.