Asioita, joita kannattaa seurata NFL-runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla

NFL:n runkosarjaa on nyt pelattu jokaisen joukkueen osalta vähintään puolet eli kahdeksan ottelua joidenkin joukkueiden urakoitua kentällä jo yhdeksän runkosarjaottelun verran. Seuraavassa huomioita asioista, joita kannattaa seurata kauden 2017 jälkimmäisellä puoliskolla.

1. New England Patriotsin puolustusta ollaan haukuttua lähes koko ensimmäinen puolisko runkosarjasta, silti kestomenestyjä johtaa AFC-konferenssia yhdessä Pittsburgh Steelersin kanssa 6-2-rekordilla. Tom Brady johtaa liigan pelinrakentajatilastoa heitetyissä jaardeissa ykköslaitahyökkääjä Julian Edelmanin puuttumisesta huolimatta. Puolustus on sekin ottanut ison askeleen eteenpäin alkukaudesta ja pitänyt vastustajansa alle 18 pisteessä jokaisessa viimeisessä neljässä ottelussaan.

2. AFC Eastistä puhuttaessa kannattaa kiinnittää huomiota Buffalo Billsiin, joka hakee ensimmäistä pudotuspelipaikkaansa sitten kauden 1999. 5-3-rekordissa kauden puolivälin ylittävä seura voi haastaa ainakin paperilla jopa Patriotsin divisioonan kärjessä joukkueiden kohdatessa vielä kahdesti loppukauden aikana. Tosin on muistettava, että Bradyn tilastot Billsiä vastaan ovat kohtalaisen vakuuttavat: 26-3.

3. Kauden toisen puoliskon ennakkoon kenties kiinnostavin ottelu pelataan viikolla 15, kun Steelers isännöi Patriotsia Heinz Fieldillä. Panoksena saattaa hyvinkin olla jopa AFC:n ykköspaikka, kohtaahan Steelers loppukaudesta sekä voitoitta olevan Brownsin että ilman ykköspelinrakentajiaan pelaavat Coltsin, Packersin ja Texansin. Samaan aikaan Patriots pelaa peräti viisi seuraavasta kuudesta ottelustaan vieraissa.

4. Kannattaa merkata kalentereihin myös viikon 14 ottelu Philadelphia Eaglesin ja Los Angeles Ramsin välillä – ottelussa kohtaavat viime kauden kaksi kärkivarausta ykkösvaraus Jared Goffin haastaessa Eaglesin lentoon saaneen Carson Wentzin pelinrakentajien taistelussa. Siinä missä Wentz johtaa liigan heitettyjen TD:ien tilastoa on Jared Goff saanut pelinsä lentoon uuden HC Sean McVayn alaisuudessa: tulokaskaudellaan kaikki seitsemän otteluaan hävinnyt Goff joukkueineen on tehnyt kahdeksassa ensimmäisessä pelissä 263 pistettä, joka ylittää jo nyt koko viime kauden lukeman (224).

5. Runkosarjan päätösviikon ehkäpä mielenkiintoisin ja merkityksellisin peli käydään Nashvillessä, kun AFC Southin kärjessä runkosarjan puolivälissä olevat Titans ja Jaguars kohtaavat. 5-3-rekordilla kauden aloittaneiden joukkueiden kohtaamisessa saattaa hyvinkin olla vielä panoksena divisioonavoitto ja sitä kautta suora paikka pudotuspeleihin.

6. NFC Southin puolella New Orleans Saintsillä on loistava mahdollisuus selvitä pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa sitten kauden 2013. Saints pelaa neljä viidestä viimeisestä ottelustaan samassa divisioonassa pelaavia joukkueita vastaan. Drew Breesin joukot hoitelivat jo Panthersin vieraissa ja sillä onkin nykymenollaan täydet mahdollisuudet jopa divisioonavoittoon.

7. Tälle kaudelle käyttöön otetun säännön mukaan joukkueet voivat palauttaa rosteriinsa kaksi pelaaja pitkäaikaisloukkaantuneiden listalta. Ehtivätkö Panthersin TE Greg Olsen, Packersin QB Aaron Rodgers sekä Cardinalsin kaksikko David Johnson ja Carson Palmer vielä pelikuntoon? Ainakin toisella peliviikolla loukkaantuneen Olsenin paluu kokoonpanoon näyttää tässä vaiheessa melko todennäköiseltä.

8. Vikingsin pelinrakentaja Teddy Bridgewater palaa tällä viikolla joukkueharjoituksiin ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen. Onko miehelle käyttöä Vikingsin hyökkäyksen kapellimestarina tällä kaudella? Minnesotalaisten puolustus on playoff-tasoinen nippu, mutta löytyykö pelinrakentajakolmikosta voittava mies johdattamaan Vikingsia menestykseen?

9. Onko Cowboysin keskushyökkääjätähti Ezekiel Elliot pelikelpoinen loppukaudella, vai joutuuko viime kauden tulokassensaatio sittenkin kärsimään koko alkukauden ilmoilla roikkuneen kuuden ottelun pelikieltonsa kauden tärkeimmillä hetkillä? Mies on iskenyt peräti kuusi TD:tä joukkueen kolmessa edellisessä ottelussa.

10. Taistelu tulevan draftin ykköspickistä käy sekin kuumana. Browns ja 49ers “johtavat” kisaa molempien hävittyä tähän saakka kaikki ottelunsa. Täysin ulkona kisasta ei ole myöskään vain yhden voiton kauden aikana napannut Giants, joka muuten vierailee San Fransiscossa tulevana viikonloppuna.

11. Nähdäänkö liigassa ensimmäinen 0-16-rekordin joukkue sitten kauden 2008 Detroit Lionsin? Clevelandin viime kauden ainoaa voittoa jouduttiin odottamaan viikolle 16 asti. Brownsin loppuohjelmasta on vaikea löytää juuri tilaisuutta avausvoiton ottamiseksi, ellei sitten joulukuun alun Chargers-ottelua lasketa mukaan. Browns otti viime kauden ainoan voittonsa juuri Chargersin kustannuksella.

12. NFL saanee tällä kaudella uuden säkityskuninkaan, kun aiemmin ilman kyseistä titteliä jääneet Vikingsin Everson Griffen, Jaguarsin Calais Campbell sekä Cowboysin DeMarcus Lawrence ovat ainoat 10 säkityksen rajan rikkoneet puolustajat kauden puolivälissä.

12. Jacksonville Jaguarsin – tai Sacksonvillen – puolustus on säkitystilastossa hirmuisessa 70 säkin kausitahdissa. Ennätystä pitää hallussaan vuoden 1984 Chicago Bears lukemalla 72.

13. 4-4-rekordilla kauden aloittaneen Atlanta Falconsin loppukausi on sekin varsin mielenkiintoinen. Viime kauden melkein-Super-Bowl-mestari on todellisessa vaarassa jäädä pudotuspelien ulkopuolelle, kiitos takellelleen hyökkäyksensä, joka on tehnyt 10 pistettä vähemmän per ottelu verrattuna timanttiseen viime sesonkiin.

14. Sensaatiomaisen alkukauden pelanneen Chiefsin tulokas-RB Kareem Huntin meno on hidastunut hieman viime viikkoina, joskin mies johtaa edelleen liigan juoksujaarditilastoa. Onko kaudesta tulossa jo toinen peräkkäinen, kun juoksujaardikuninkuus menee tulokaspelaajalle? Hunt on tällä hetkellä reilun 1400 jaardin vauhdissa.

15. Kuka päävalmentajista saa pakata pelikirjansa ensimmäisenä? Vaaravyöhykkeellä ovat ainakin Giantsin Ben McAdoo, Brownsin Hue Jackson, Coltsin Chuck Pagano sekä Buccaneersin Dirk Koetter.

16. Raidersin QB Derek Carr sekä Lionsin QB Matthew Stafford ovat ensimmäiset pelaajat liigan historiassa, joille lyötiin kouraan keskimäärin yli 25 miljoonaa taalaa kaudessa tuovat sopimukset. Miesten alkukauden yhteenlaskettu rekordi on siihen nähden heikko 8-8.

17. Mikäli Cardinalsin tuore keskushyökkääjähankinta Adrian Peterson jatkaa kauden loppuun keskimäärin 75,6 jaardin ottelukohtaisella juoksujaardikeskiarvolla, saavuttaa mies kunnioitettavan 1000 juoksujaardin rajapyykin kahdeksatta kertaa 11-vuotisella ammattilaisurallaan. Miehen keskiarvo Cardinals-paidassa on tähän saakka ollut lupaava 104,7.

18. Nähdäänkö koko kauden otsikoissa pyörinyt pelinrakentaja Colin Kaepernick jonkun NFL-seuran riveissä vielä tällä kaudella? Mies pyöri viime viikolla huhuissa, joissa entistä 49ers-pelinrakentajaa oltiin viemässä Houstoniin loukkaantuneen Deshaun Watsonin korvaajaksi. Olisikin mielenkiintoista nähdä juuri Kaepernick muutama viikko sitten isot otsikot vankilavertauksellaan keränneen Texans-omistaja Bob McNairin palkkalistoilla, joskin seura ehti jo kiistämään harkitsevansa ainakaan toistaiseksi Kaepernickin palkkaamista riveihinsä.

Kävi miten kävi, NFLSuomen toimitus toivottaa kaikille lukijoille loistavaa loppukautta NFL:n parissa!

Kaipaatko ajanvietettä? Ota suunnaksi Suomen paras casino ja nappaa pelaamiseen parhaat bonukset!

Suomi Casino tarjoaa parhaat pelielämykset ja puitteet.