Kiitospäivän NFL-huumaa: Detroit Lions – Minnesota Vikings

12. NFL:n runkosarjaviikon ensimmäinen ottelu tarjoaa suomalaisittain mielenkiintoisen ja ennen kaikkea parhaaseen katseluaikaan pelattavan rivalryn, kun Detroit Lions ja Minnesota Vikings kohtaavat torstai-iltana jo klo 19.30 Suomen aikaa. Detroit Lions ja Dallas Cowboys ovat jo vuosikausien ajan isännöineet perinteisiä kiitospäivän kotiotteluitaan ja kaudesta 2006 mukaan on otettu kolmantena Thursday Night Football -ottelu, jossa normaaliin TNF-tyyliin joukkueet vaihtelevat vuosittain. Siinä missä Lions isännöi jo toista vuotta peräkkäin nimenomaan divisioonavastus Vikingsia, kohtaa Cowboys tänä vuonna Los Angeles Chargersin. Torstain kolmas ottelu pelataan Suomen aikaa perjantain puolella Washington Redskinsin ja New York Giantsin välillä.

NFL:n runkosarjan perinteisesti eniten yleisöä Yhdysvalloissa keräävä kiitospäivän kierros kärsi koko 2000-luvun alun perinteestä, jonka mukaan Detroit Lions nähdään vuosittain kentällä kyseisenä päivänä. Koko vuosituhannen alun liigan heikoimpiin kuulunut detroitilaisjoukkue hävisi kausien 2001 ja 2012 välisenä aikana yhtä vaille kaikki 12 kiitospäivän otteluaan. Sittemmin tahti on muuttunut täysin ja vuodesta 1934 saakka joka vuosi kiitospäivänä kentällä esiintynyt Lions on napannut voitot neljänä peräkkäisenä vuonna.

NFC Northin kärkijoukkueet kohtaavat tällä kaudella nyt toista kertaa. Lokakuun alussa Minneapolisissa pelattu ottelu päättyi vierasjoukkue Lionsin 7-14-voittoon ja tässä vaiheessa divisioonan kärkitaistelusta näyttikin tulevan Lionsin ja Packersin välinen taistelu. Toisin kuitenkin on käynyt – Vikings ei ole sitten tuon tappion kärsinyt ainuttakaan tappiota ja se saapuukin Ford Fieldille kuuden ottelun voittoputkessa ja 8-2-rekordilla. 6-4-rekordissa kymmenen ottelun jälkeen olevalle kotijoukkueelle ottelu onkin todella tärkeä, sillä voitto pitäisi sen tiukasti mukana divisioonan voittotaistelussa ja sitä kautta kamppailussa suorasta pudotuspelipaikasta.

Vikingsilla on edessään kolme vaikeaa vieraspeliä, sillä joukkue kohtaa Lionsin jälkeen vielä Falconsin ja Panthersin ennen seuraava kotiotteluaan. Joukkueen vahva puolustus antaa sille mahdollisuuden voittoon joka viikko, mutta kestääkö pelinrakentaja Case Keenumin pää ja suoritustaso runkosarjan loppuun riittävällä tasolla? Siinä missä Vikings toivoo sen pystyvän voittoihin kieltämättä yli odotusten pelanneesta mutta ajoittain helppoihin syötönkatkoihin sortuvasta Keenumista huolimatta, perustuu kotijoukkue Lionsin menestys nimenomaan pelinrakentaja Matthew Staffordin onnistumiseen hyökkäyksen kapellimestarina. Keenum pelasi viime viikolla ensimmäisen ottelunsa ilman syötönkatkoja sitten vitosviikon, minkä lisäksi varsinki WR Adam Thielenin loistava vire helpottaa Keenumin urakkaa Thielenin merkkauttaessa viikosta toiseen noin 100 kiinniottojaardin tehoja. Thielen on iskenyt jo kuudesti vähintään 96 kiinniottojaardia sekä onnistunut maalinteossa kolmessa edellisessä ottelussa.

Kotijoukkue Lions on sekin pelannut paremmin mitä 6-4-rekordi antaa olettaa. Vain yksi tappioista on tullut yli viiden pisteen erolla ja Lions tuntuukin olevan mukana voittotaistelussa loppuun saakka viikosta toiseen. Stafford on liigan top-5:ssä niin heittojaardeissa, TD:issa kuin syötönkatkoprosentissa mitattuna. Tällä kertaa vastaan asettuu kuitenkin tavallista kovempi haaste, kun Vikingsin puolustuslinjan endit Everson Griffen (10,0 säkitystä) ja Danielle Hunter (5,0) lyövät painetta Staffordin kattilaan. Lions-QB:n urakkaa vaikeuttaa hyökkäyslinjan heikko heittosuojaus – vain Coltsin pelinrakentaja Jacoby Brissett on säkitetty tällä kaudella useammin. Hieman helpotusta tilanteeseen on tosin tuonut LT Taylor Deckerin paluu kentälle olkapäävamman jälkeen. Lionsin avain voittoon onkin siinä, miten se onnistuu suojelemaan pelinrakentajaansa varsinkin kahdelta edellä mainitulta ihmishirviöltä.

Vikingsin joukkue on kokonaisuutena laadukkaampi, joskin pelinrakentajavertailu sekä kotietu tasoittavat tilannetta hieman. Lions-puolustus on aiheuttanut liigan puolustuksista kuudenneksi eniten turnovereita, vaikkakaan muuten puolustus ei varsinaisesti säkenöi Vikings-puolustuksen tavoin. Vieraiden QB Keenum on Staffordia virheherkempi ja näin tiukassa matchupissa se saattaa hyvinkin kääntää voiton kotijoukkueelle, joka lähtee kerrointen mukaan otteluun lievänä altavastaajana. Tiukka ja viihdyttävä torstai-ilta futiksen ystäville luvassa – tätä et halua missata!

Kaipaatko ajanvietettä? Ota suunnaksi Suomen paras casino ja nappaa pelaamiseen parhaat bonukset!

Suomi Casino tarjoaa parhaat pelielämykset ja puitteet.