Patriotsin ja Vikingsin hyökkäysten koordinaattorit löysivät uudet joukkueensa – virallinen vahvistus kauden päätyttyä

NFL:n ensi kauden päävalmentajapaikat täyttyvät hyvää vauhtia. Yksi ennakkoon kenties mielenkiintoisimmista kysymyksistä onkin ollut runkosarjan päättymisestä alkaen se, mihin New England Patriotsin hyökkäyksen koordinaattorina kahdesti Super Bowlin voittoa juhlinut Josh McDaniels päätyy tulevaksi kaudeksi. Asiaan ollaan saamassa virallinen vahvistus Patriotsin kauden päättyessä, mutta suurimmat jenkkimediat tietävät jo tässä vaiheessa kertoa McDanielsin päätyvän ensi kaudeksi Indianapolis Coltsin peräsimeen.

Tällä kaudella vain neljä voittoa raapinut ja kolmannen kerran peräkkäin pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt entinen kestomenestyjä näyttää voittaneen kilpailun McDanielsin palveluksista ja tämän onkin jo uutisoitu aloittaneen uuden valmennusryhmänsä kokoamisen. Coltsin tulevan kauden puolustuksen koordinaattoriksi on näillä näkymin tulossa Cowboysin tukimiehiä kuluvalla kaudella valmentanut Matt Eberflus.

Aiempaa päävalmentajakokemusta Denver Broncosista vajaan kahden sesongin ajalta kausilta 2009 ja 2010 omaavan McDanielsin palveluksista ovat olleet kiinnostuneita useammat muutkin seurat, viimeisenä maanantaina päävalmentajansa Mike Mularkeyn kanssa eri teille lähtenyt Tennessee Titans, jolla olisi kieltämättä tarjota uudelle päävalmentajalleen valmiimpi pöytä viime kaudet kyntäneeseen Coltsiin verrattuna. Toisaalta Colts on saamassa jälleen ensi kaudeksi riveihinsä koko kuluvan kauden sivussa olleen pelinrakentajansa Andrew Luckin, jonka terveenä pysyminen ja yhteistyö McDanielsin kanssa saattaisi hyvinkin nostaa Coltsin takaisin omalle paikalleen liigan ylempään kastiin. Myös McDanielsin kanssa tiettävästi läheisissä väleissä oleva Coltsin GM Chris Ballard on todistanut osaavansa tehdä rohkeitakin peliliikkeitä siirtorintamalla, minkä lisäksi McDanielsin tulo nostaisi varmasti Coltsin houkuttelevuusastetta myös vapaiden pelaajien keskuudessa.




Myös New York Giants on useiden lähteiden mukaan löytänyt itselleen uuden pääkäskijän, kun Minneosota Vikingsin hyökkäystä tällä kaudella menestyksekkäästi edelleen johtava Pat Shurmur on siirtymässä MetLifelle. 52-vuotiaasta Shurmurista on tullut kuumaa tavaraa valmentajamarkkinoilla tällä kaudella tämän onnistuttua loistavasti yhteistyössään Vikingsiin alunperin kakkospelinrakentajaksi hankitun Case Keenumin kanssa. Päävalmentajapesti olisi Shurmurille laatuaan toinen, toimihan mies Cleveland Brownsin pääkäskijänä kausilla 2011 ja 2012. Giantsin ja Shurmurin sopimuksesta tiedotettaneen välittömästi Vikingsin kauden päätyttyä. Vikes kohtaa NFC:n konferenssifinaalissa tulevana viikonloppuna Philadelphia Eaglesin.

Ainakin Giantsin tähtilaitahyökkääjä Odell Beckham Jr. vaikutti ottavan Shurmurin vastaan avosylin:

Liigan valmentajakarusellin vapaat paikat alkavat Giantsin ja Coltsin todennäköisten nimitysten myötä käydä vähiin, sillä maanantaina mukaan tuolileikkiin liittyneen Titansin lisäksi vapaita paikkoja löytyy enää Arizonasta ja Detroitista, jonka tosin odotetaan nappaavan omaksi pääkäskijäkseen Patriotsin puolustuksen koordinaattori Matt Patrician. Muista kauden päätteeksi valmentajapotkuihin päätyneistä joukkueista sekä Chicago Bears että Oakland Raiders ovat jo täyttäneet omat paikkansa.

Kaipaatko ajanvietettä? Ota suunnaksi Suomen paras casino ja nappaa pelaamiseen parhaat bonukset!

Suomi Casino tarjoaa parhaat pelielämykset ja puitteet.