Alkuviikon päivitettyjä NFL-aiheita

NFL-kauden päättäneestä Super Bowlista on juuri ja juuri selvitty, mutta liigan joukkueiden valmistautuminen ensi kauteen on jo hyvässä vauhdissa varsinkin jo aikaisemmin kautensa päättäneiden seurojen kohdalla. Tässä alkuviikon puhutuimpia NFL-aiheita.

Detroit Lions vahvisti pitkään tiedossa olleen uutisen kaudesta 2012 saakka New England Patriotsin puolustuksen koordinaattorina toimineen Matt Patrcian, 43, nimityksen uudeksi päävalmentajakseen.

Myös Patriotsin hyökkäyksen koordinaattori Josh McDanielsin jo jopa Indianapolis Coltsin Twitter-tilillä uutisoitu siirto seuran päävalmentajaksi kariutui viime hetkillä McDanielsin päätettyä jäädä Patriotsiin.

Oakland Raiders antoi potkut avauskokoonpanon kulmapuolustajalleen David Amersonille. 26-vuotiaan viime kaudella vain kuudessa ottelussa esiintyneen puolustajan 4-vuotista sopimusta olisi ollut jäljellä vielä kahden kauden verran. Amersonin sopimuksen irtisanominen vapauttaa Raidersin ensi kauden palkkakattoon pelimerkkejä kuuden miljoonan dollarin arvosta.



New England Patriotsin päätös penkittää kolmen vuoden takainen Super Bowl -sankarinsa, kulmapuolustaja Malcolm Butler tämän vuotisesta Super Bowlista aiheutti paljon puhetta ottelun jälkeen. Koko kaudella eniten puolustuksen downeja pelanneen Butlerin sopimus päättyy tähän kauteen ja mies ilmoittikin jo pelanneensa viimeisen pelinsä Patriots-paidassa, jossa 27-vuotias voitti kaksi Super Bowlia.

Myös Patriotsin hyökkäyksen supertähti, sisempi laitahyökkääjä Rob Gronkowski on ollut otsikoissa Super Bowlin jälkeen. Ensin media spekuloi miehen mahdollisella lopettamisella urallaan vakavista loukkaantumisista kärsineen tähden keskusteltua mahdollisesta uran päättämisestään ilmeisen yksityisiksi tarkoitetuissa keskusteluissa, minkä jälkeen tieto tästä on levinnyt julkisuuteen. Tiistaina uutisoitiin puolestaan miehen kotiin tehdystä murrosta Super Bowlin aikaan.

Spekulaatiot Super Bowlin arvokkaimmaksi pelaajaksi valitun Eagles-pelinrakentaja Nick Folesin tulevaisuudesta käyvät kuumina. Jatkaako mies Eaglesissa Carson Wentzin kakkosmiehenä ensi kaudella, vai kauppaako tuore mestari loistavat pudotuspelit pelanneen Folesin muualle varausvuorojen toivossa? Mielenkiintoisina vaihtoehtoina ilmoille on nostettu ainakin uutta pelirakentajaa etsivät Arizona Cardinals, New York Jets sekä Buffalo Bills.

Super Bowl -kanditaattien joukkoon tällä kaudella noussut Los Angeles Rams joutuu tulevina viikkoina painimaan useiden tärkeiden sopimuspäätösten äärellä. Joukkue tarvitsisi kipeästi tilaa palkkakattoonsa mm. edessä olevien Aaron Donaldin jatkosopimusneuvottelujen varalta, joten 14 viimeistä sopimuskauttaan pelanneen pelaajan lisäksi sen on päätettävä usean sopimuksenalaisen pelaajansa jatkosta. Mm. WR Tavon Austin sekä tukimiehet Mark Barron ja Robert Quinn saattavat olla liipaisemalla. Miesten sopimusten purkaminen ennen maaliskuun puoltaväliä vapauttaisi palkkakattoon ison siivun seuran kannalta elintärkeää käyttörahaa.

Myös tällä kaudella pitkästä aikaa pudotuspelien ulkopuolelle jääneellä Green Bay Packersilla ja sen uudella GM:llä Brian Gutekunstilla riittää mietittävää tulevaa kautta silmälläpitäen. Myös Packers tarvitsee tilaa palkkakattoonsa, joten varsinkin useat sen kallispalkkaiset veteraanipelaajat saattavat löytää itsensä vapailta markkinoilta maaliskuun puoliväliin tultaessa. Mahdollisena lähtijänä on mainittu jopa pitkään seuran ykköslaitahyökkääjänä ennen tätä kautta toiminut Jordy Nelson. Huhtikuussa jo 33 vuotta täyttävän laitahyökkääjän tulevan kauden palkka on muhkeat 10,25 miljoonaa, mikä on kova hinta Davante Adamsin tällä kaudella ykköskiinniottajan paikalta syrjäyttävästä veteraanista, joka jäi tällä kaudella vaatimattomaan 482 kiinniottojaardiin. Myös pahoista loukkaantumisista urallaan kärsinyt hyökkäyksen oikea tackle Bryan Bulaga saattaa löytää itsensä kortistosta ennen maaliskuuta. Kunnossa ollessaan edelleen liigan top-10:een pelipaikallaan lukeutuvan 28-vuotiaan mörssärin cap hittiin laskettava palkkatulo olisi kahdelta seuraavalta kaudelta 6,75 miljoonaa dollaria kummaltakin.



Uutta tähtistatuksen omaavaa pelinrakentajaa etsivä Denver Broncos joutuu myös tekemään isoja peliliikkeitä vapauttaakseen tilaa uuden pelinrakentajan hankinnalle. Joukkueella on riveissään peräti viisi yli 10 miljoonaa dollaria tulevasta kaudesta tienaavaa pelimiestä, joista varsinkin ikääntyvät WR:t Demaryius Thomas (ensi kauden palkka 12 miljoonaa), Emmanuel Sanders (10,9 miljoonaa) ja kulmapuoluostaja Aqib Talib (12 miljoonaa) lienevät liipaisimella. Myös joku lähes 10 miljoonaa tienaavasta kolmikosta DE Derek Wolfe, G Ron Leary ja Bradley Roby saattaa vaihtaa maisemaa vielä ennen ensi kautta.

Indianapolis Colts ilmoitti Super Bowlin alla 27-vuotiaan tukimiehensä Edwin Jacksonin kuolleen onnettomuudessa, jossa kaudella 2016 liigassa pelannut mutta päättyneen kauden loukkaantuneena sivussa ollut pelaaja jäi auton alle. Autoa kuljettanut ja tällä hetkellä pidetettynä oleva mies oli poliisin mukaan tapahtumahetkellä päihteiden vaikutuksen alainen.

Lisää NFL-uutisia luvassa NFLSuomi.comissa koko offseasonin ajan.