NFL:ää ravisuttaneen tähtipuolustajan siirron yksityiskohdat viimein julki

Kansas City Chiefsistä Los Angeles Ramsiin siirtyvän tähtikulmapuolustaja Marcus Petersin siirron yksityiskohdat on vihdoin julkistettu. Rams maksaa Chiefsille kompensaationa eniten syötönkatkoja liigassa viimeisen kolmen kauden aikana napanneesta Petersistä 4. kierroksen varausvuoron tulevassa varaustilaisuudessa, minkä lisäksi se luovuttaa Chiefsille 2. kierroksen varausvuoron vuoden 2019 draftissa.

Ramsin Chiefsille luovuttama tulevan varaustilaisuuden varausvuoro on koko draftin 124:s. Chiefs puolestaan luopuu tulevan varaustilaisuuden 6. kierroksen varausvuorostaan. Chiefsillä ei ole käytössään ollenkaan 1. kierroksen varausvuoroa. Sen sijaan joukkue pääsee varaamaan 2. kierroksen varausvuoronsa lisäksi kahdesti sekä kolmannella että neljännellä kierroksella, minkä lisäksi joukkueella on edelleen käytössään yksi varausvuoro 6. kierroksella.

Chiefsin saamaa korvausta yhdestä liigan parhaista takapuolustajista voidaan pitää melko mitättömänä, onhan jokaisen pelinrakentajan painajainen vuoden 2015 varaustilaisuuden 1. kierroksen varaus, joka on valittu kolmen kautensa aikana jo kahdesti Pro Bowliin, minkä lisäksi Petersin meriittilistalta löytyy ykkös-All-Pro-valinta toissa kaudelta. 25-vuotias Peters palkittiin tulokaskaudellaan myös liigan parhaana tulokaspuolustajana.

Petersistä saatavaan vastineeseen vaikuttaa taatusti miehen oikukas käytös niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Tulokassopimuksensa viimeisen kauden ensi syksynä aloittava kulmapuolustaja ehti myös jo kieltäytyä jatkosopimuksesta Chiefsin kanssa, eikä miehen halukkuudesta vuotta pidempään yhteistyöhön myöskään Ramsin kanssa ole takeita.

Ramsin nuorekkaan joukkueen ja valmennuksen uskotaan joka tapauksessa sopivan diivalle Chiefsiä paremmin. Puolustuksen megatähti Aaron Donald varoittelee kuitenkin uutta tähtihankintaa hyppimästä loistavan tulokaskauden liigassa valmentaneen päävalmentaja Sean McVayn silmille: “Hän on valmentaja – jos et kunnioita pelisääntöjä saat hänet taatusti kimppuusi. Älkää antako hymyn hämätä liikaa – olen nähnyt kuinka tämä mies osaa muuttua tarvittaessa eri ihmiseksi”, Donald avaa 32-vuotiaan liigan tähtivalmentajien joukkoon jo avauskaudellaan nousseen McVayn auktoriteettia.

Paperilla Peters-kaupan ehdoton voittaja on joka tapauksessa Rams. Mikäli McVay ja muu valmennusryhmä saa miehen aisoihin, saattaakin treidi osoittautua yhdeksi vuosikymmenen suurimmista ryöstöistä.

Muita päivän NFL-aiheita:

Carolina Panthers ilmoitti yllättäen ostaneensa ulos kokoneen safety Kurt Colemanin sopimuksen. Kolmen kauden ajan Panthersin avauksessa esiintyneen 29-vuotiaan puolustuksen kapteenin sopimusta oli jäljellä vielä kahden kauden ajan. Miehen tulevan kauden cap hit -lukema olisi ollut 5,25 miljoonaa dollaria. Panthers säästää ulososton myötä palkkakatostaan 2,75 miljoonaa dollaria. Panthers ilmoitti samalla ulosostaneensa myös toisen kokeneen puolustajansa, DE Charles Johnsonin viimeisen sopimuskauden. 31-vuotias puolustuksen endi ehti edustaa Panthersia 11 kauden ajan.

Lue lisää yksityiskohtia Petersin treidistä täältä!