NFL:n parhaaksi puolustajaksi valittu Aaron Donald pelasi tämän kauden “ruokapalkalla” – tilanne muuttuu jatkossa

Lauantaina NFL-kauden parhaana puolustajana palkittu Aaron Donald tuli liigaan ykköskierroksen varauksena kaudeksi 2014, mistä saakka mies on kuulunut liigan parhaimpien puolustajien joukkoon kehittyen kausi kaudelta kohti supertähtitasoa. Tulokassopimuksensa viimeistä kautta pelannut defensive tackle tienasi tästä kaudesta liigan mittakaavalla karkkirahoja, vain 1,8 miljoonaa dollaria.

183-senttinen ja 129-kiloinen järkäle palkittiin jo ensimmäisellä kaudellaan liigan parhaana tulokaspuolustajana, minkä lisäksi lauantaina tullut valinta vuoden parhaaksi puolustajaksi nosti miehen lopullisesti megatähtikategoriaan. Tulevasta kaudesta jo kohtuulliset 6,8 miljoonaa taalaa tienaava 26-vuotias on nousemassa tulevaisuudessa liigan todennäköisesti parhaiten ansaitsevaksi puolustajaksi ja miehen seuraavan sopimuksen onkin arvioitu nousevan jo pelinrakentajien palkkoja hipovaan luokkaan.

Ramsin tulevaisuuden kannalta sen onkin lyötävä taaloja tiskiin pitääkseen puolustuksensa tärkeimmän pelaajan riveissään myös tulevan kauden jälkeen. Ennen kuluvaa kautta Donaldin sitoutuneisuus Ramsiin oli vaakalaudalla joukkueen pelattua kymmenennen peräkkäisen tappiollisen kautensa (4-12). Tälle kaudelle kaikki kuitenkin muuttui uuden päävalmentaja Sean McVayn otettua vetovastuun seurassa. 11-5-rekordiin päättyneen runkosarjan jälkeen Donald onkin muuttanut mieltään ja mies haluaakin jatkaa uraansa Enkelten kaupungissa myös tulevan kauden jälkeen.

“Tämä oli ehdottomasti hauska vuosi. On paljon hauskempaa pelata voittavassa joukkueessa. Saimme nuoren ja nälkäisen valmentajan, minkä lisäksi meillä kasassa nippu on nuoria ja nälkäisiä pelaajia jotka eivät tyydy nykyiseen tasoon. Puolustuksen koordinaattori Wade Phillips on loistovalmentaja joka antaa meille avaimet menestykseen. Vain taivas on rajana”, Donald kertoi seuran nykytilasta.

Taivas on todellakin rajana Ramsin kohdalla. Vuosi katastrfofaalisen ensimmäisen L.A:n vuoden jälkeen joukkue kahmi kasapäin palkintoja NFL:n vuotuisessa gaalassa, kun sekä paras hyökkääjä, paras puolustaja että paras päävalmentaja tulivat seuran sisältä. Lisäksi yhteensä kahdeksan pelaaja sai Pro Bowl -valinnan.



Seuran GM:nä seitsemän kauden ajan toiminut Les Snead totesikin välittömästi pudotuspelien Wild Card -kierroksella Atlanta Falconsille kärsityn tappion jälkeen toivovansa, että Ramsin nykyinen suuntaus auttaa sitä saamaan aikaan pitkän jatkosopimuksen Donaldin kanssa. “Hän selvästi vihaa häviämistä. Tiedän kuinka paljon hän arvostaa päävalmentaja McVaytä sekä muuta valmennusstaffiamme sekä koko kulttuuria, joka seurassa juuri nyt vallitsee. Hän on suuri osa sitä kulttuurinmuutosta ja luulen että nykyinen tilanne auttaa meitä pääsemään sopuun jatkosta. Tiedän myös, että hän haluaa kunnon korvauksen työstään”, Snead totesi.

Donaldin leiri hakee todennäköisesti sopimusta, joka tekisi miehestä liigan parhaiten palkatun puolustajan, mikä tarkoittaisi yli 70 miljoonan taalan guaranteed-summaa (Von Millerin nykyinen sopimus) sekä yli 19,06 miljoonan kausitienestejä (Dolphinsin Ndamukong Suhin nykyinen diili). Tuleva sopimus nostaneekin vasta yhdeksäntenä pelaajana sekä parhaaksi tulokaspuolustajaksi että vuoden parhaaksi puolustajaksi urallaan valitun Donaldin sopimuksen samaan luokkaan pelinrakentajien sopimusten kanssa.

Viime vuonna Ramsin paketti oli sekaisin, minkä vuoksi osapuolten sopimusneuvottelut pitkän jatkon suhteen venyivät. Onkin mahdollista, että seuraava megasopimus julkistetaan jo tulevalla offseasonilla. Tämän jälkeen vain taivas on rajana Ramsille.