Legion of Boomin alkuperäisjäsen Michael Bennett lähtökuopissa – treidi Falconsiin lähellä?

Seattle Seahawksin legendaarisen Legion of Boom -puolustuksen yhteiselo lähenee loppuaan. Yhden Super Bowl -voiton sekä katkeran viime hetken tappion yhdessä kokenut puolustus alkaa olla iäkäs ja loukkaantumisten runtelema, mikä onkin laittanut seurajohdon miettimään uudelleenrakennuksen käynnistämisen ajankohtaa entistä vakavammin.

DE Cliff Avrilin sekä safety Kam Chancellorin ura alkaa kääntyä lopuilleen johtuen pahoista loukkaantumisista. Myöskään kulmapuolustaja Richard Shermanin paluusta huippuiskuun akillesvamman jäljiltä ei ole takeita, minkä lisäksi myös safety Earl Thomas sekä DE Michael Bennett ovat olleet viime aikoina siirtohuhujen kohteena.

NFL Networkin sisäpiirilähde Ian Rapoport kertoo Seahawksin kääntyneen Thomasin jatkon puolelle, mikä tekisi päättyneellä kaudella 8,5 säkitystä merkkauttaneesta Bennettistä todennäköistä kauppatavaraa ennen tämän kuun 16. päivää, jolloin miehen sopimukseen merkattu kolmen miljoonan dollarin bonus tulevasta kaudesta astuu voimaan. Seahawks on tiettävästi jo käynyt keskusteluja miehen siirrosta Atlanta Falconsiin, jota valmentaa Seahawksin entinen puolustuksen koordinaattori Dan Quinn.

Mihin menestyjät sijoittavat?

“Ymmärtääkseni Seahawks haluaa viedä siirron loppuun pikavauhdilla, mieluiten ennen UFA-markkinoiden alkua”, Rapoport arvioi. 32-vuotiaan Bennettin sopimusta on jäljellä vielä kolmen kauden verran. Tulevan kauden cap hit kipuaa 7,37 miljoonaan dollariin.

Bennett itse tiedosti heti päättyneen kauden jälkeen pelanneensa todennäköisesti viimeisen pelinsä viiden kauden ajan edustamassaan Seahawks-paidassa: “En usko palaavani tänne ensi kaudella. Tämä näyttäisi olevan nuorten miesten peli ja uskon seuran olevan menossa kohti nuorempia vaihtoehtoja”, Bennett totesi kauden jälkeen.

Aiemmin siirtohuhuissa olleelle ja viimeistä sopimuskauttaan aloittelevalle 28-vuotiaalle Thomasille puolestaan ollaan sisäpiirilähteiden mukaan sorvaamassa jatkosopimusta. Reilut 10 miljoonaa dollaria tulevasta kaudesta tienaava takakentän lukko halutaan sitoa joukkueeseen pitkällä jatkosopimuksella eräänlaiseksi siltapelaajaksi puolustuksen sukupolvenvaihdoksessa. Kolme kautta puolustuksen koordinaattorina toiminut Kris Richard korvattiin päättyneen kauden jälkeen Raiders-visiitiltä seuraan palanneella Ken Norton Jr:lla, mikä kielii osaltaan seurajohdon halusta uudistaa viime vuosina hieman tunkkaiseksi muuttuneen puolustuksen ilmapiiriä. Pari puolustusta ravistelevaa muutosta tuskin tekisi pahaa viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle jääneelle kestomenestyjälle.