Dallas Cowboysin megatähti Ezekiel Elliott valmiina ottamaan johtajan roolin nyt myös kentän ulkopuolella

Myrskyisän viime kauden jälkeen seesteisimmissä merkeissä kauteen valmistautuva Dallas Cowboysin keskushyökkääjätähti Ezekiel Elliott kertoo yhden eniten kehittämistä vaativan haasteensa alkavalla NFL-kaudella tulevan kentän ulkopuolelta. 15-vuotisen uransa lopettaneen TE Jason Wittenin sekä laitahyökkääjädiiva Dez Bryantin sopimuksen ulososton myötä edelleen vasta 22-vuotias kolmatta kauttan liigassa aloittava keskushyökkääjä joutuu väistämättä ottamaan roolia myös pukukopin puolella.

“Luulen, että suurin työnsarkani on kehittyä johtajaksi joukkueen sisällä. Aion tehdä kaikkeni kehittyäkseni joukkueen johtajaksi myös suullisesti, varsinkin nyt kun Jason ja Dez ovat poissa”, mies kertoo Yahoo Sportsin haastattelussa.

Myös Elliottin kakkosmiehinä running backin paikalla viime kaudella toimineet kokeneet Alfred Morris ja Darren McFadden vaihtoivat kauden jälkeen maisemaa, joten nuorukainen joutuu ottamaan pukukoppijohtajan roolia henkisesti myös omalla pelipaikallaan kokeneen taustatuen puuttuessa.

Sensaatiomaisella tulokaskaudellaan juoksujaarditilaston nimiinsä vienyt Elliott kärsi viime kauden lopulla koko kauden ilmassa roikkuneen, tyttöystävän pahoinpitelystä seuranneen kuuden ottelun pelikieltonsa, joten lähtö kolmanteen kauteen on miehelle sikälikin huomattavasti viime kautta helpompaa kentän ulkopuolisten häiriötekijöiden puuttuessa. Tällä offseasonilla 183-senttinen keskushyökkääjä onkin pysytellyt visusti poissa otsikoista, mikä lupaa superlupaavalle pelaajalle pelkästään hyvää tulevaa kautta ajatellen.

Myös joukkueen keskushyökkääjien valmentajana toimiva Gary Brown on nähnyt viime kauden pelikieltojupakan kasvattaneen nuorta megatähteä kovalla kädellä: “Luulen että se tapaus muutti häntä ihmisenä paljon. Zeke on vihdoin tajunnut, kuinka ainutlaatuinen tilaisuus hänellä on nousta jopa historian kaikkein suurimpien keskushyökkääjien joukkoon”, Brown toteaa.

Cowboysin hyökkäys lepää pelilliselläkin puolella entistä enemmän tulokaskaudellaan 1631 juoksujaardia iskeneen ja viime kaudellakin eniten juoksujaardeja per ottelu keränneen vuoden 2016 nelosvarauksen varassa. Bryantin ja Wittenin poistuttua rosterista miehen vastuu korostuu tulevalla kaudella myös heittopelien kiinniottajana. Toisin sanoen vastustajien puolustukset keskittyvät nyt entistä enemmän Elliottin pysäyttämiseen, mikä tekee miehen työstä kentällä entistä haastavampaa.

“Olen tietoinen tästä. Cowboysin keskushyökkääjältä vaaditaan tulevalla kaudella paljon. Minun täytyy tehdä tulosta myös heittopeleissä ja olen mielestäni ottanut isoja harppauksia sillä saralla kuluvan offseasonin aikana. Olen täysin valmis kantamaan isoa kuormaa kauden alkaessa”, Elliott vakuuttaa.

Myös RB-koutsi Brown yhtyy keskushyökkääjän sanoihin: “Hän on erittäin älykäs kaveri nuoresta iästään huolimatta. Tiedämme, millä tavoin vastapuolen puolustukset pyrkivät pysäyttämään hyökkäyksemme, joten meidän täytyy vain varautua myrskyyn”.

Elliottin tulokaskaudella komealla 13-3-rekordilla divisioonansa voittanut Cowboys jäi viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle niukasti kerättyään runkosarjassa yhdeksän voittoa ja seitsemän tappiota. Ilman Elliottin kuuden ottelun pelikieltoa dallasilaiset olisivat viime kaudellakin mitä todennäköisimmin selvittäneet tiensä pudotuspeleihin. Riittääkö joukkueen materiaali Elliottin takana pudotuspelipaikkaan tällä kaudella, selvinnee hyvin nopeasti kauden alettua.