Nämä viisi tähtipuolustajaa voivat laittaa uusiksi 17 vuotta vanhan NFL:n säkitysennätyksen

NFL:n yhden kauden säkitysennätystä pitää hallussaan koko 15-vuotisen uransa New York Giantsia edustanut, puolustuksen endinä pelannut Michael Strahan. Kauden 2007 jälkeen uransa lopettanut 196-senttinen ja lähes 120-kiloinen järkäle pelasi parhaat vuotensa vuosituhannen taitteessa merkkauttaen kaudella 2001 kaikkien aikojen yhden kauden säkitysennätyksen 22,5 – ennätys joka on voimassa vielä 17 vuotta myöhemmin.

Sittemmin ennätystä lähimmäksi on päässyt Kansas Cityn Justin Houston, joka keräsi kaudella 2014 kunnioitettavat 22,0 säkitystä. Miehen penkitys runkosarjan päätöskierroksen loppuhetkillä vei kuitenkin tältä mahdollisuudet laittaa Strahanin ennätys uusiksi. Sittemmin loukkaantumisista kärsinyt Houston ei ole kertaakaan yltänyt edes kymmenen säkityksen kauteen. Nykypelaajista J.J. Watt on yltänyt 20,5 säkityksen runkosarjaan kahdesti, kausilla 2012 ja 2014.

Ketkä tämän hetken tähtipuolustajista sitten omaavat suurimman potentiaalin Strahanin ennätyksen rikkojiksi? Tässä viisi vaihtoehtoa.

Von Miller, Denver Broncos

Kahdeksanteen kauteensa valmistautuva tukimiestähti on pelannut uransa 12,5 säkityksen kausikeskiarvolla. Alle kymmeneen säkitykseen mies on jäänyt vain kaudella 2013, jolloin Super Bowl -voittajan runkosarja jäi vajaaksi pelikiellon vuoksi. Miller nakutti jo toisella kaudellaan vuonna 2012 18,5 säkkiä, joskin tilastot ovat viime kausina jääneet pienemmiksi pitkälti huonosta hyökkäyspelistä johtuen. Saako uusi pelinrakentaja Case Keenum Broncos-hyökkäyksen siihen iskuun, että myös vastustajan hyökkäys joutuu hakemaan enemmän isoja heittopelejä, jolloin Millerille jäisi enemmän aikaa iskeä kiinni vastustajan pelinrakentajiin?

Khalil Mack, Oakland Raiders

Raidersin pelinrakentaja Derek Carr on useaan otteeseen todennut Mackilla olevan kaikki potentiaali jopa 30 säkityksen kauteen. Parhaalla kaudellaan 2015 ennätyksensä 15 säkitystä iskenyt Mack on edelleen vasta 27-vuotias, joten mies on edelleen peluri parhaassa iässään. Lisäksi uusi puolustuksen koordinaattori Paul Guenther luottaa vahvasti Mackiin myös pelikirjansa puolesta.

Chandler Jones, Arizona Cardinals

Viime kauden säkitystilaston ykkösmies 17 säkityksellään. Jones on tasaisesti tulosta tekevä supertähti, joka merkkautti vähintään yhden säkityksen peräti 13 ottelussa viime kaudella. Seitsemättä kauttaan liigassa aloittava supertähti on merkkauttanut jokaisella täydellä kaudellaan vähintään 11 säkitystä, joskin vasta Arizonassa ex-Patriots-peluri on noussut nykyiselle tasolleen. Kaikki mahdollisuudet Strahanin ennätykseen ovat siis olemassa.

Joey Bosa, Los Angeles Chargers

Vuoden 2016 paras tulokaspuolustaja on merkkauttanut 28 pelaamassaan ottelussa jo 23 säkitystä. Viime kaudella lukema karttui 12,5 säkityksen verran. Lukema uran ensimmäisessä 20 ottelussa on koko NFL-historian paras, ja aikaahan ennätyksen rikkomiseen vasta 23-vuotiaalla, lähes kaksimetrisellä ja 125-kiloisella tähdellä riittää. Bosa laittaa itsensä täysillä likoon jokaisella snäpillä ja pelityyli saattaakin kostautua myöhemmin loukkaantumisten muodossa.

Myles Garrett, Cleveland Browns

Viime vuoden ykkösvarauksella on vielä kannukset hankkimatta, mutta seitsemän säkitystä tulokaskauden 11 ottelussa lupaavat hyvää tulevaisuutta ajatellen miehelle, joka pelasi tulokaskaudellaan reilusti alle puolet Brownsin puolustuksen snäpeistä. Viime kaudella kaikki ottelunsa hävinnyt joukkue on vahvistunut rajusti tulevalle kaudelle, joten terveenä pysyessään vasta 22-vuotias Garrett taistelee säkitystilaston kärkipaikoista jo alkavalla sesongilla. Saattaa hyvinkin rikkoa Strahanin ennätyksen jo parin-kolmen vuoden sisällä.

VOITA 239,99 EURON ARVOINEN NFL GAME PASS PRO – lue lisää TÄÄLTÄ.