Neljännen peliviikon ennakko – rivalryt kruunaavat sunnuntain NFL-kierroksen!

NFL:n runkosarjan ensimmäinen neljännes alkaa olla tulevan yön jälkeen taputeltu. Ennen välitilinpäätöstä otetaan katsaus vielä tulevan illan ja yön mielenkiintoisimpiin otteluihin. Ramsin voitettua oman neljännen kierroksen ottelunsa se johtaa sarjaa puhtaalla pelillä, tosin myös Chiefs ja Dolphins ovat edelleen tappiottomien joukkueiden listalla. Chiefs päättää kierroksen Monday Night Football -vierasottelulla Broncosia vastaan, sen sijaan Dolphins on tulessa jo heti kello 20 alkavassa vierasottelussaan New England Patriotsia vastaan.

New England Patriots – Miami Dolphins

AFC Eastin rivalryssä ei ole aikoihin ollut vastaavaa panosta, onhan Dolphinsilla mahdollisuus jättää divisioonaa koko vuosituhannen vaihteen jälkeisen ajan hallinnut Patriots sarjataulukossa jo kolmen voiton päähän. Patriotsin edellinen kolmen ottelun tappioputki on kaudelta 2002, joten senkin vuoksi kestomenestyjä pelaa nyt isoista asioista.

Dolphins on ollut viime vuosina vaikea vastustaja jopa huippuiskuiselle Patriotsille, joten todella nuhaisen alkukauden pelannut nykyjoukkue saakin painia täyden päivätyön voiton eteen. Löytyykö kotijoukkueen kadoksissa ollut hyökkäyspeli vihdoin, vai täytyykö joukkueen odottaa ensi viikolla pelikiellostaan vapautuvaa Julian Edelmania avaamaan hyökkäyksen umpisolmut? Josh Gordon lienee tänään ensimmäistä kertaa mukana kokoonpanossa, mikä on omiaan levittämään kenttää pystysuunnassa. Edelmanin paikkaajaksi kauden alussa kaavailtu Chris Hogan on merkkauttanut ensimmäisessä kolmessa pelissä yhteensä surkeat 84 kiinniottojaardia, eikä Phillip Dorsett saati Cordarrelle Patterson ole lyötäneet yhteistä säveltä Tom Bradyn kanssa. Entä onko tulokaskeskushyökkääjä Sony Michelistä isojen pelien mieheksi? Alkuviikot ovat olleet 1. kierroksen varaukselle todella nihkeitä.

Dolphinsin heittohyökkäys on alkukaudella ollut mukavan tehokasta ja varsinkin kulmapuolustaja Xavien Howard on nollannut oman miehensä täysin. Tähti-CB:n vartioimaa pelaaja kohden on heitetty alkukaudesta 13 palloa passer ratingillä 7,05! Dolphins-puolustuksen päätehtäväksi jääkin pysäyttää Rob Gronkowski – tehtävä, jossa Detroit Lions onnistui viime viikolla hienosti.

Dolphinsin hyökkäys iskee liigan alkukauden toiseksi kehnoimman juoksupuolustuksen kimppuun Kenyon Draken ja Frank Goren johdolla. Keskimäärin 150 juoksujaardia ottelua kohden päästänyt Pats-puolustus ei todellakaan helpota hyökkäyksen urakkaa, joten Dolphinsille on helppo povata railakasta iltaa juoksuhyökkäyksen osalta. Toisaalta joukkueessa on paljon uusia naamoja, ja yhteispelin loksahtaminen kohdalleen saattaa olla vain ajan kysymys. Myös Matt Patrician jälkeinen ajanjakso tuo omat haasteensa Patriotsin puolustukseen.

Gillette Stadium on ollut vuosien saatossa Dolphinsille vaikea paikka sen rekordin Foxboroughissa ollessa 2-14. Tänään voitto olisi kultaakin arvokkaampi, tosin sen tietää myös kotijoukkue, joka tulee otteluun takuulla sisuuntuneena kahdesta peräkkäisestä tappiostaan.

New York Giants – New Orleans Saints

Molemmat joukkueet pääsevät otteluun helpottava voitto takataskussaan myös Giantsin saatua voittotilinsä auki voitolla Texansista. Giants on hallinnut joukkueiden välisiä otteluja kotonaan (viisi voittoa edellisestä kuudesta), joskin Saints on vienyt viisi kahdeksasta edellisestä kohtaamisesta.

Ottelun mielenkiintoisin kamppailu käydään Saintsin alkukaudella surkealta näyttäneen puolustuksen sekä Giantsin O-linen välillä. Saints-hyökkäyksen takoessa pisteitä on Eli Manningin johtaman Giants-hyökkäyksen pystyttävä rokottamaan tehokkaasti Saints-puolustuksen takakenttää, joka ei alkukaudesta ole ollut lähelläkään viime kauden tasoaan. Saintsin frontin onkin onnistuttava iskemään Giantsin heikkoon hyökkäyslinjaan ja napsittava mahdollisimman paljon säkityksiä 12 kertaa tällä kaudella säkitettyä Manningiä vastaan, jolloin takakentän työ Odell Beckhamin ja kumppaneiden pysäyttämisessä helpottuu huomattavasti. Juoksupuolustuksessa Saints on ollut liigan eliittiä sen päästettyä vain 3,0 jaardia per juoksuyritys.

Giants-puolustus on pitänyt joukkueen kiinni voittotaistelussa alkukaudella sen päästettyä pahimmillaankin vain 22 pistettä. Puolustuksen olisikin pidettävä Drew Breesin johtama dynaaminen hyökkäys alle 30 pisteessä antaakseen varsin keskinkertaiselle hyökkäykselle eväät voittoon.

Saints-hyökkäys on iskenyt viimeisillä neljänneksillä 16, 18 ja 14 pistettä, joten varsinkin loppukireissä se rankaisee vastustajiaan armotta. 34,7 pistettä ottelua kohti riittää liigan kakkospaikkaan. Michael Thomas on napsinut alkukaudesta eniten kiinniottojaardeja (398) koko liigassa, minkä lisäksi keskushyökkääjä Alvin Kamara on ollut todella vahva myös heittopeleissä. Giants-puolustuksen onnistuminen onkin kaikki kaikessa, muuten Saints tulee kävelemään selvään vierasvoittoon.

Pittsburgh Steelers – Baltimore Ravens

Illan päättävässä Sunday Night Footballissa on tarjolla todellinen herkkupala Steelersin ja Ravensin kohdatessa AFC Northin kivikovassa rivalryssä – paino sanalla kivikovassa. Steelers on voittanut joukkueiden kolme edellistä keskinäistä, joskin Ravens on aloittanut kautensa vahvasti eikä taatusti tule antamaan mitään ilmaiseksi.

Ravensin heittopuolustus on ollut alkukaudesta liigan tehokkainta, joskin varsinkin Nathan Petermanin ja Billsin kohtaaminen (70 päästettyä heittojaardia) kaunistaa tilastoja. Puolustus joutuukin tänään ensimmäiseen tositestiinsä kovakuntoisen Ben Roethlisbergerin käsittelyssä – jollei sellaiseksi lasketa Andy Daltonin ja A.J. Greenin tarjoamaa shokkihoitoa toissa viikkoisen ottelun alussa. Steelers-hyökkäyksessä riittää laajuutta myös Antonio Brownin takana. Vastustajien puolustukset ovat pitäneet Brownin alkukaudella keskimäärin 70 jaardissa per peli. Pudotusta viime kauteen on 40 jaardia per peli, mikä näkyy selvästi turhautumisena megatähden olemuksessa. Tulokas James Washingtonin sekä toista kauttaan pelaavan JuJu Smith-Schusterin rooli onkin valtava jatkuvasti kaksi miestä puoleensa vetävän Brownin takana.

Ravensin hyökkäys on tällä kaudella huomattavasti viime kautta vaarallisempi, kiitos uusien kiinniottajien (Michael Crabtree, John Brown ja Willie Snead). Steelersin puolustus pakottaa joukkueen hyökkäyksen jatkuvasti äärirajoille, joten pieni apu siltä suunnalta olisi varmasti tervetullutta. Teräskaupungin ylpeys kuuluu liigan kellariosastoon sekä juoksua että heittoa vastaan puolustettaessa.

Ravens johtaa divisioonaa 2-1-rekordilla yhdessä Bengalsin kanssa, joten kyseessä on molemmille todella tärkeä ottelu Steelersin aloitettua kautensa 1-1-1-rekordilla. Kotietu on joukkueelle todella tärkeä tehden Steelersistä ennakkoon niukan ennakkosuosikin. Loistava rivalry kruunaa sunnuntain, eikä tätä ottelua kannata jättää välistä!

Katso lista kaikista sunnuntain otteluista täältä.